niko

JA select potentialsin tarina

Viime vuosina koko ihmiskuntaa koetelleet haasteet ovat koskettaneet meitä kaikkia. Haasteiden tuleminen iholle on kannustanut meitä löytämään uusia tapoja toimia, jotta kykenisimme ratkaisemaan ihmisyydessä ilmeneviä ongelmia.

Esitän että keskeiset ongelmat ihmisyydessä kumpuavat pitkälti tiedostamattomien mielenrakenteiden ylläpitämistä uskomuksista. Tiedostamattomat rakenteet myös jarruttavat hankkeitamme ja estävät tunnistamasta mitä haluamme elämältä.

Olen täysin vakuuttunut, että jokaisessa meistä piilee uskomusten taustalla uskomaton potentiaali, joka määrätietoisesti toteutettuna on mahdollista herättää esiin ja lopulta vain me itse määrittelemme raamit sille, mitä maailman on mahdollista meille tarjota. Nuo kyseiset raamit eivät vaadi mitään muuta kuin kohtaamista. Tapahtumaa voi verrata ison valtamerilaivan kääntymiseen. Kaikki mitä tämä vaatii on mahdollista toteuttaa yllättävänkin nopeasti. Minä itse olen tästä elävä esimerkki.

Kun suostuin vuonna 2019 katkaisemaan loputtoman pettymysten analysoinnin – ja sen sijaan, että pakenin sisäisiä ongelmiani suostuin konkreettisesti kohtaamaan rajoittuneet uskomukseni, alkoi tapahtumaan uskomattomia asioita. Yksinkertaisesti ja tiivistetysti kun suostuin omaksumaan täysin erilaisen katsontakannan itsestäni ja vallitsevasta todellisuudesta sekä toimimaan näin konkreettisesti, ulkoinen maailma alkoi käyttäytymään minua kohtaan täysin eri tavalla.

Käytännössä se on tarkoittanut uskomattomia manifestaatioita toimeentulon, ihmissuhteiden mutta myös hyvinvoinnin, elämäntapojen ja terveyden saralla. Asioita joita länsimainen ihminen kutsuisi ”uskomattomattomaksi tuuriksi” tai ”poikkeuksellisen onnellisiksi sattumiksi”. Kokemusteni perusteella kyseenalaistan voimakkaasti onko satunnaista tuuria ja onnekkuutta edes olemassakaan.

Kokemukseni mukaan on olemassa vain tietoista tai tiedostamatonta luomista ja on ihmisestä itsestä kiinni kuinka tietoiseksi tästä on valmis tulemaan. Moni havahtuu vasta kun rakenteet ympäriltä alkavat sortumaan ja myös näin oli omalla kohdallani.

Kun maailmankaikkeus tai elämä tuo tarpeeksi monta kertaa asioita ja tapahtumia, jotka vastaavat juuri omia haluja ja intentioita on lopulta vaikea kokea enää missään vaiheessa olevansa olosuhteiden uhri. Jos jotain lähtee on aina tulossa parempaa tilalle. Olen täysin vakuuttunut, että me itse luomme jatkuvasti vallitsevia olosuhteita ja taianomaisuus alkaa siinä kohtaa kun tästä tulee tietoiseksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vaikka lähtötilanne olisi kuinka haastava pystymme aina vaikuttamaan vallitseviin olosuhteisiin.

 

Oma muutosprosessini teki tilapäisesti kipeää ja siihen sisältyi myös haasteita, mutta se oli pieni hinta siitä millaisen elämän olen saanut tilalle. Sellaista summaa ei löydy maailmasta, että suostuisin palaamaan edes päivän taaksepäin. Tämä prosessi on matkantekoa pelkojen ja rajotteiden normalisoinnista kohti ihmisen luontaista olotilaa, joka on innostunut, motivoitunut ja aktiivinen toimija, myös utelias ihmettelijä. Puhutaan todellisesta rikkaudesta kokea luottamusta elämän tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan.

Jos olet kiinnostunut miten sama luottamus realisoituu omassa elämässäsi olet oikeassa paikassa. Olen huomannut, että luottamuksen tila on täysin verrannollinen lukolliseen oveen. Se voi olla joko auki tai lukossa ja välimuotoja ei ole. Luottamuksen tilassa voi joko olla tai ei olla. Ja nähdäkseni tämä vaatii aina itsetutkistelun ja oivaltamisen prosessin.

Oikeilla työkaluilla prosessi käynnistyy ja saavutat lopulta manifestoinnin, joka itsessään synnyttää huikean onnistumisen tunteen, jota voit hyödyntää polttoaineena seuraavassa luomuksessasi. Tämä pätee kaikessa mitä haluat elämääsi oli kyse sitten ihmissuhteista, ystävistä, kumppanista, toimeentulosta tai asioista joita haluaisit kokea. Ymmärryksemme koko ihmiskuntana näihin työkaluihin on kasvamassa kokoajan ja saatavilla on jo uskomattomia välineitä kuten sisäisen kasvun koulutusohjelmamme Solar Fusion Treatment®.

Niin kuin Buckminister Fuller sanoi aikanaan ”You never change things by fighting the existing reality. To change something, build a new model that makes the existing model obsolete”

Taito asettua hetkeen ja sen pysyväksi ohjelmoiminen ovat avainasemassa radikaalissa elämänmuutoksessa. Läsnäolotaitoja edistävät tietoisuusharjoitukset yleistyvät, koska niiden tehokuudesta ymmärretään koko ajan enemmän myös vertaisarvioidun tutkimuksen alueella. Viimeisen 30 vuoden aikana erityisesti meditaatiotutkimus on selkeästi lisääntynyt. Mitä tulee omiin kokemuksiini uskon vahvasti, että kyseiset menetelmät tulevat muuttamaan voimakkaasti ymmärrystämme koko tietoisuuden luonteesta ja olemassaolon suurista kysymyksistä tulevina vuosikymmeninä.

Elämme ihmisyydessä käsittämättömän hienoa aikaa ja Select Potentials on ylpeänä tuomassa esiin uusia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia avoimella sekä utealiaalla twistillä. Niin että jokainen, joka on valmis sisäiseen muutokseen onnistuisi manifestoimaan haluamansa tavoitteet todeksi.

Jos olet valmis kohtaamaan ja hyväksymään olosuhteesi sellaisena kuin ne nyt ovat, käynnistät irtipäästön prosessin vanhasta ja tulet peruuttamattomasti muuttamaan elämääsi, koska ulkoinen maailma heijastaa voimakkaasti sisäistä todellisuutta. Tämä muinainen viisaus on mahdollista elää todeksi palvelujemme parissa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan elämää muuttavalle matkalle!

Paremman maailman löytäminen sisältä tarkoittaa meditatiivisen ja läsnäolevan mielen omatoimista kehittämistä, joka parantaa elämänlaatua konkreettisesti. Jos olet valmis muuttamaan jokseenkin radikaalisti toimintamallejasi, johtaa se väistämättä radikaaleihin muutoksiin tuloksissa. Se tarkoittaa, että totaalinen transformaatio on mahdollista jokaiselle riippumatta lähtötilanteesta.

Menetelmämme sopivat jokaiselle itsensä kehittämisestä, meditoinnista, mielen voimasta ja tietoisuudesta kiinnostuneille sisäisen todellisuuden tutkimusmatkaajille. Palvelujemme parissa säästät aikaasi. Pääset vauhdilla kehityksen ytimeen, jossa motivaatio, inspiraatio ja luottamus muodostuvat uudeksi normaaliksi aiempien puutteiden ja rajotteiden sijaan. Nyt on sinun vuorosi siirtyä haluamallesi kehityksen tasolle.

Yrityksemme haluaa olla mukana rakentamassa siltoja erilaisten maailmankuvien sekä käytössä olevien menetelmien välille. Esitämme avoimen kutsun aivotutkijoille, tietoisuuden tutkijoille sekä yliopistoille, joita aidosti kiinnostavat tietoisuuden mahdollisuudet, sisäinen energiatyöskentely sekä mielen voima muutosprosessissa. Avaimia näihin tarjoaa mm. koulutusohjelmamme Solar Fusion Treatment®. Allekirjoittanut (Niko Harjokari) on käytetettävissä em. menetelmiin liittyvissä tutkimuksissa. Tällä haluamme yrityksenä edesauttaa yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja tieteen kehitystä.

Palautteita palveluistamme​

It’s been an absolute pleasure working with Niko. I secretly call him my spiritual guide. 
 
Niko has helped me tremendously in a time were my mind was circling negative notions. I suffered with a lot of aches and pains in my arm, and developed some trapped gas in my chest that I couldn’t get rid of for months!
He helped guide me back into meditative practice and provide me with tons of feedback and understandings about what’s going on and how to overcome it. I put in the work along with his guidance and managed to overcome everything! At the end of each consultation call I ALWAYS felt 10 times better than before them. I gained so much understanding that I began to relax. The live energy healing sessions have helped me clear out a lot of negative manifestations that were happening in my physical body. 
 
I am super grateful to have met Niko and if you get the opportunity to work with him I would HIGHLY suggest it!
 

– Liyah, Toronto

Tämä hoito, jonka Niko teki oli itselleni uusi kokemus ja upea sellainen! Hoito oli erittäin voimauttava ja hoidon aikana hoidettiin monia eri osa alueita, josta tunnistin itseni täysin kun sain ammattimaisen palautteen hoidon jälkeen. Hoidon aikana tunsin turvan tunnetta ja syvää rentoutta sekä oloni oli erittäin levollinen ja kevyt. Moni tunne lukko avautui hoidon aikana ja syvällä ollut suru myös hälveni, mitä yksin en ollut saanut pinnalle. Myös käsi, joka oli aina välillä vaivannut ei enää hoidon jälkeen kipuillut ollenkaan!

Erittäin ammattimainen ja voimallinen hoito! Suosittelen lämpimästi kaikille tätä hoitoa koko sydämestäni!

– Henni, Helsinki

Erittäin rentouttava kokemus. Tuli lämmin olo ja energia virtasi hyvin koko hoidon ajan. Voimakkaimmin tuntui energian virtaus päässä ja jaloissa. Hoidon jälkeen oli mahtava fiilis ja energiat korkeammalla tasolla. Nikolta sain tosi selkeät ohjeet hoidon toteuttamiseen ja täsmällisen analyysin siitä mitä kaikkea hoidon aikana tapahtui. Hoitokokemus ja Nikon analyysi hoidosta lisäsi todella paljon omaa kiinnostusta aihetta kohtaan.
 
Vahva suositus ihan kaikille!
 

– Robert, Jämsänkoski

Hey Niko. thank you so much for that cleanse. I felt it deeply and really appreciate your advice is now to better heal myself and raise my vibration! So this was very helpful and I’m grateful for the experience!
 
You’re very welcome, and Yes I definitely felt changes while the session was happening. I felt like my consciousness was more clear and I could definitely feel it being cleaned and when I was experiencing any negative thoughts I felt my vibration raising and resisting against those thoughts.
 
– Britney, Toronto

Niko

Hei! Olen Niko Harjokari ja haluan opettaa sinulle konkreettisia työkaluja sisäiseen muutokseen, joista olen hyötynyt vuosien varrella korvaamattomasti.

Kymmenen vuoden työskentely vuorotöissä ja sitä kautta kroonistunut univaje, emotionaaliset haasteet, aivosumu ja kuorsaus saivat minut kiinnostumaan mielen roolista sisäisessä muutostyössä kuten varjotyöskentelyssä, jossa kehotuntemus ja läsnäolon taidot ovat keskeisessä roolissa.

Tutustuin jo vuosia sitten erittäin syvällisesti teoreettiseen ja menetelmälliseen tietoon meditatiivisten harjoitusten vaikutuksista ja kuinka niillä voidaan vaikuttaa omatoimisesti tietoisuudentiloihin. Tästä inspiroituneena otin meditaation päivittäiseen käyttööni. Syventämällä ymmärrystäni henkisen kasvun menetelmistä erityisesti itämaisten filosofioiden kuten kehon energiajärjestelmän ymmärtämisessä sekä muiden ikiaikaisten menetelmien parissa, pääsin nopeasti ja lopullisesti eroon omista traumoista sekä tunnelukoistani.

Motivaationi ja luottamukseni tulevaisuutta kohtaan kasvoivat käsittämättömällä vauhdilla. Tunnistin valtavan potentiaalin joka oppimiini menetelmiin sisältyy ja päätin, että haluan olla osana ratkaisua muuttuvassa maailmassa, jossa kenties jokaista meistä on haastettu enemmän tai vähemmän.

Toteutan sydänlähtöisiä sisäisen kasvun valmennuksia, konsultaatioita sekä SFT®-healing energiajärjestelmän tasapainotus menetelmää. Hyödynnän auttamistyössäni oman varjotyöskentelyn kautta kerryttämääni ymmärrystä.

Valmennustyötä varten kehitän itseäni jatkuvasti:

Olen sertifioitu Oxygen Advantage® valmentaja. Oxygen Advantage® on tieteeseen pohjaava valmennusmenetelmä, joka optimoi suoritus- ja keskittymiskykyä.

Kouluttaja: Timo Lampen.

Olen Solar Fusion Treatment® – sisäisen kasvun koulutusohjelman opettaja. SFT sisältää osa-alueita mm. perinteisestä joogafilosofiasta, länsimaisesta ja itämaisesta esoteriasta, alitajunnan filosofiasta sekä ihmisen energiajärjestelmästä ja sen tasapainottamisesta.

Kouluttaja: Joakim Kaipainen.

Olen suorittanut 12 kk pituisen Henkisen konsultoinnin koulutusohjelman, joka sisältää mm. intuition kehittämistä, meditaatioiden ja tietoisuusharjoitusten ohjausta ja työkaluja varjotyöskentelyyn.

Kouluttaja: Joakim Kaipainen.

Kouluttaudun (2022-2023) Kundaliinijoogaopettajaksi Yoga Lafontainen koulutusohjelmassa, joka sisältää mm. syväsukelluksen perinteiseen joogafilosofiaan, -elämäntapaan, -ravintoon, ihmisen energiajärjestelmään sekä meditaatioiden ja jooga – ja tietoisuusharjoitusten ohjaamiseen.

Kouluttajat: Jivan Mukta ja Sat Darshan.

Kouluttaudun (2023) Mind Coach® Stressinhallintavalmentajan koulutusohjelmassa, joka on poliisin erikoisyksikön käyttöön kehitetty ja stressin käsittelyn ja elämänhallinnan taitojen koulutus. Kyseinen Mind Coach® sertifikaatti on alunperin kehitetty poliisin erikoisyksiköille ja perustuu iPREP-menetelmään, jolla on vankka kansainväinen tieteellinen näyttö.

Kouluttajat: Harri Gustafberg, Teemu Karppinen ja Markku Nyman.

Koulutuksia täydentävät kymmenet kirjat ja seminaarit ympäri maailmaa mm. itsensä kehittämisen, tietoisuuden, valmennuksen, esoterian ja henkisyyden ja myös tieteen alueelta. Olen pyrkinyt opiskelemaan ja omaksumaan informaatiota tasapainoisesti tieteen sekä ns. henkisyyden maailmasta. Lopulta kokemus on minulle suurin opettaja ja siksi kallistun maailmankuvallisesti enemmän henkiseen tapaan tulkita maailmaa, jos tällaista jakoeroa on edes olemassa.

Paras adjektiivi kuvaamaan elämääni tällä hetkellä on ”uskomaton”. Monimerkitysellisesti se kuvaa elämänlaatuani, mutta myös sitä, että en ole uskonnollinen enkä kouluta mitään, jota en ole elänyt todeksi itse.

Minua inspiroi eniten tavalliset ihmiset, jotka ovat onnistuneet suuriin läpimurtoihin elämässään titteleistä ja taustasta huolimatta. Tämän hetkisellä ymmärryksellä olen täysin vakuuttunut, että kenellä tahansa on oikeilla menetelmillä ja lähtökohdista riippumatta täysi potentiaali sisäiseen muutokseen.

Jos ajatukseni resonoivat sinulle olen enemmän kuin käytettävissä ohjaamaan sinua. Sydämellisesti tervetuloa palvelujemme pariin ja tavataan livenä tai verkossa!

Ota yhteyttä

Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää.